PMP-Asennus Oy

Olemme monipuolinen, joustava ja luotettava asennusurakoitsija Pirkanmaalla.


Luotettavaa asennusurakointia

PMP-Asennus Oy on luotettava, nuorekas ja ammattitaitoinen asennusurakoitsija. Suurimman osan urakoinnista teemme alihankintana, mutta palvelemme mielellämme myös yksityisiä ja taloyhtiöitä.

Henkilökuntamme vahvuus on monipuolisuus: Erikoisosaamisemme on esimerkiksi timanttiporaus ja muovihitsaus – Yli kymmenen vuoden käytännön kokemuksen lisäksi osaamisemme on todistettu muoviputkien pusku- ja sähköhitsauksen sertifikaatilla.

Tuotamme palveluita, jotka aidosti parantavat asiakkaittemme viihtyvyyttä. Tuomme kiinteistöllesi tai asunnollesi lisäarvoa sekä säästöjä ja suojaamme asuinympäristöä kosteusvaurioilta.

Merkittävimmät askeleemme yrityksenä

  • Syksy 2012 – Yhtiö perustetaan toiminimenä. Tuolloin asensimme putkia – ja kaivoimme lapiolla! Syksyn edetessä hankimme pienen kaivinkoneen jonka jälkeen kuorma-auton. Toimimme yhden henkilön voimin, kunnes 2015 pystyimme investoimaan toiseen kaivinkoneeseen ja sen kuljetuskalustoon sekä työntekijöihin.
  • Helmikuu 2015 – Toiminnan kasvaessa muutimme yhtiömuodon osakeyhtiöksi.
  • Vuodenvaihde 2015-2016 – Hankimme muutaman kuorma-auton lisää sekä päivitimme muuta kalustoa.
  • 2017 – Yhtiössämme on 8 työntekijää ja toimitusjohtaja.
  • 2018 – Olemme jatkaneet määrätietoista ja hallittua kasvua, kouluttaneet uusia osaajia ja pitäneet kalustomme jatkuvasti ajan tasalla.

Palvelemme Pirkanmaalla ja koko Suomessa

Hoidamme muovihitsaukset, timanttiporaukset, salaojitukset, vesijärjestelmät ja kaivinkonetyöt Pirkanmaalla (Tampere, Ylöjärvi, Nokia, Pirkkala ja lähikunnat). Tarvittaessa palvelemme koko Suomessa. Tukikohtamme sijaitsee Pirkkalassa.

Luottokelpoinen ja luotettava

PMP-Asennus Oy - Suomen Vahvimmat -sertifikaatti.Suomen Vahvimmat -sertifikaatti on näkyvä todiste yrityksen luottokelpoisuudesta, luotettavuudesta ja erinomaisesta maksukyvystä. Yhteistyö kanssamme on siis aina kestävällä pohjalla.

Pitkät alihankintasuhteet – esimerkiksi 7 vuoden yhteistyö maalämpökeruupiirien asennuksessa Rototec Oy:lle – kertovat osaltaan ammattitaidostamme ja siitä että meihin voi luottaa.

Olemme siis hyvä yhteistyökumppani nyt ja tulevaisuudessa!


Ammattitaitoinen tiimi palveluksessasi

Ville Koivuaho, PMP-Asennus Oy

Ville Koivuaho

Myynti, toimitusjohtaja
0400 131 363
ville.koivuaho@pmp-asennus.fi

vesa leppänen

Vesa Leppänen

Salaojamyynti
040 7771 152
vesa.leppanen@pmp-asennus.fi

Pentti Gerasimow, PMP-Asennus Oy

Pentti Gerasimow

Työnjohto, kaivinkoneenkuljettaja
050 5711 241
pentti.gerasimow@pmp-asennus.fi

Toni Leppäniemi, PMP-Asennus Oy

Toni Leppäniemi

Kalustovastaava, kaivinkoneenkuljettaja

Jarmo Leppäniemi

Jarmo Leppäniemi

Kuorma-auton kuljettaja

Kristian Gerasimow

Kristian Gerasimow

Asentaja

Teemu Vastamäki

Teemu Vastamäki

Asentaja

Mika Jokinen

Mika Jokinen

Asentaja

Matti Leivo

Matti Leivo

Asentaja